Taustatietoja kotikennelistä:

Tassutellen -kennelin ensimmäinen pentue rekisteröitiin syksyllä 2008.

Kennelin perustaminen oli pitkän harkinnan tulos ja monivaiheinen prosessi.

Muistiinpanoja pentueen rekisteröintiin liittyen:

Monien vaiheiden jälkeen tilanne tällä (syyskuu 2008)hetkellä: Ensimmäinen islanninlammaskoirapentue on rekisteröity ja pentujen omistajat ovat saaneet rekisteripaperit. Ne on postitettu 18.9.2008.

Kennelnimi TassuTellen on vahvistettu. Se on aikoinaan muotoutunut koiran tassusta ja kasvattajan toisesta etunimestä Tellervosta.

Suomen Kennelliiton rekisteröintiruuhkan/työntekijätilanteen vuoksi myös kennelnimianomusten käsittely näyttää kestävän pitkään. Huhtikuun lehden kennelnimet on lähetetty FCI:lle 5.6.2008.

Tarinaa siitä, mistä koiraharrastus alkoi

Kasvattaja on ollut mukana koiraharrastustoiminnassa vuodesta 1986 alkaen.

Perheen ensimmäinen koiran hankittiin lapselle kaveriksi. Tyttären hartaiden toiveiden ja pitkällisten pyyntöjen jälkeen, koirista juuri mitään tietämättöminä, hellyimme hankkimaan hänelle kaveriksi koiran. Mummolaan ja iltapäiväkerhoon tyttö ei halunnut koulun jälkeen mennä ja kotona oli yksin tylsää, piti siis saada koira. Lehti-ilmoituksen perusteella menimme katsomaan pentuja ja kuinka ollakkaan, tulimme kotiin koiranpentu kainalossa. Saimme sovitettavaksi viikonlopun ajaksi pienen, suloisen walesinspingerspanielin pennun. Se jäi tietenkin meille. Benjami eli meillä 6-vuotiaaksi, jonka jälkeen se oli monien hankalien sairauksien vuoksi päästettävä koirien taivaaseen.

Oli virhe hankkia metsästysviettinen uros kerrostaloon ja pienelle tytölle!

Benjamin kautta opimme kuitenkin todella paljon. Teimme sen kanssa varmasti kaikki ne virheet (ja ehkä tuplasti) mitä kokematon, aloitteleva koiraharrastaja voi tehdä.

Koiran hankita lapselle sinänsä ei ollut virhe, mutta se oli, että emme ymmärtäneet mitä kaikkea on otettava huomioon silloin kun ollaan hankkimassa koiraa.

Kiinnostus koiraharrastukseen syttyi

Benjamin menytä autuammille metsästysmaille, jäi kotiimme koiran kokoinen tyhjä paikka.

Tyttären kiinnostus koiranäyttelytoimintaan oli jo alkanut Benjamin vielä eläessä. Jokavuotinen Kajaanin Tamminäyttely oli ja on edelleen suuri tapahtuma Kajaanissa. Oman paikkakunnan näyttelyyn oli päästävä. Näyttelyluettelo oli kirja jota luettiin ahkerasti, ainakin perheen tytär sitä luki. Oli selvää, että seuraava koira olisi sellainen, jonka kanssa voisi harrastaa näyttelyä ja junior handleria. Piti vain löytää rotu.

Perheen kesken käytiin jälleen pitkällisiä keskusteluja koiran hankinnan aiheuttamista seurauksista. Lopulta päästtiin yhteisymmärrykseen siitä, että voimme hankkia koiran, mutta asetimme sille aikamoisia vaatimuksia. Koira ei saisi olla iso, ei metsästysviettinen, eikä siitä saisi lähteä karvaa. Koira ei saisi olla myöskään liian "hieno" turkkirotu, kuten villakoira. Koiratietous oli edelleen aika vähäistä.

Vehnäterrieri meille? 

Koirakuumeen ollessa pahimmillaan, Kajaanissa sattui olemaan trimmauskurssi. Sinne menimme katsomaan vehnäterrieriä. Se olisi rotu josta ei lähde karvaa muulloin kun trimmattaessa.

Vehnäterrierin hankinta ei ollutkaan kovin helppo juttu. Pentuja ei syntynyt kovin paljon juuri niihin aikoihin, kun meidän perheen koirakuume oli korkeimmillaan. Monien vaiheiden jälkeen saimme kuitenkin hakea hurmaavan pennun Säheltäjän kennelistä.

Saimme kokea, mitä hyvä yhteistyö kasvattajan kanssa on. Aluksi ihmettelin sitä, että koiraa itselleen haluava "joutuu" todella tiukkaan keskusteluun kasvattajan kanssa. Silloin mielestäni perustelut koiran hankinnalle piti esittää todella hyvin, jopa liiankin tarkkaan -ajattelin. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että kasvattaja halusi varmistaa, että pentu saa hyvän kodin ja että siitä varmasti pidetään huolta. Ns. turkkirodun kyseessä ollen, kasvattaja opasti meidät huolella koiran turkin hoitamiseen ja trimmaamiseen. Koira oli nimeltään Säheltäjän Jenny, "Jetta", joka hurmasi meidät heti. Jetan kanssa kiersimme näyttelyitä ja junior handler -kisoja.

Jos koirasta voidaan sanoa, että se on huumorintajuinen, niin Jetta oli sitä. Koskaan se ei haastanut riitaa eikä sen tarvinnut osoittaa laumanjohtajuutta millään erityisellä tavalla. Se vain OLI laumanjohtaja koko viehättävällä, humoristisella olemuksellan. Kukaan koirista ei kyseenalaistanut sitä, vaikka enimmillään Jetan laumaan kuului kolme muuta narttukoiraa, terriereitä kaikki.

Jetta eli kanssamme pitkän ja hyvän elämän. Muistelemme sitä aikaa usein lämmöllä. Jetta jätti suuren tassunjäljen sydämiimme.

Kerrynterrieri Misty......yksi pentue, josta Pampula jäi kotiin.

Vehniksen hankkimisen jälkeen ei ehtinyt kulua kahtakaan vuotta, kun keskustelu toisen koiran hankkimisesta käynnistyi. Äidin mielestä ajatus tuntui mahdottomalta. Sitä jutustelua toisen koiran hankinnasta ei haluttu kuulla vaikka se kuultiin "jos joskus otan toisen ja sitten kun otan toisen koiran, se on kyllä kerry".
Koiraharrastus oli imaissut tyttären täysin. Hänen mielestän kaikki koiriin liittyvä lukeminen oli kiinnostavaa. Se näkyi koira-aiheisina kirjoina ja lehtinä, joita oli jatkuvasti esillä. Perheessä huoli koulumenestyksestä nousi välillä keskustelun aiheeksi. Huoli oli kuitenkin turhaa. Saimme huomata, että hyvä harrastus tukee myös koulunkäyntiä.

Kerry- vehnälehti oli varmasti moneen kertaan kannesta kanteen luettu lehti. Siihen aikaan ei ollut vielä nettiyhteyksiä, joten kasvattajien työn tuloksia seurattiin lukemalla yhdistyksen lehteä ja seuraamalla koiranäyttelyissä koirien menestymistä.

Tytär oli seurannut kerryjen kasvatustyötä ja koirien näyttelymenestyksiä. Hän oli löytänyt mielestään ehdottoman varmasti kasvattajan ja syntymässäolevan pentueen josta pentu oli saatava. Edelleenkään ei tuota tietoa perheessä otettu kuuleviin korviin - kunnes eräänä päivänä tytär puhui puhelimessa kyseisen kasvattajan kanssa ja puhelun päätteeksi ilmoitti varanneensa kerrypennun. Vanhempien mielestä uusi pentu ei edelleenkään tullut kysymykseen ja varaus ehdotettiin peruttavaksi. Tytär ei kuitenkan halunnut missään tapauksessa perua varausta, vaan sai vanhemmat vakuuttuneeksi uuden koiran hankinnan "tarpeellisuudesta". Rahaakaan ei vanhempien tarvitsisi tähän sijoittaa, sillä penun hintakin oli jo valmiiksi hankittu ja säästetty Suonenjoen mansikanpomintarahoilla.

Tytär oli tuohon aikaan 16 v. Tämän koiran hankinta ja kasvattajan valinta osoittautui todella hyväksi valinaksi. Slievmish -kennelistä Imatralta meille muutti Mistyblu "Misti", joka oli varsinainen tähti, menestyi näyttelyissä ja oli loistava kotikoira.
Slievemish Mistyblu oli FIN & EST Mva ja V-95
Se eli kanssamme ajanjakson 3.1.1988 - 22.1.2001

Misty oli Vuoden Kerry 1992 & 1993
- se saavutti 3 x BIS -voiton
- oli 13 x Ryhmävoittaja
- 49 x ROP, 12 x VSP, 23 x CACIB
- 4 valiojälkeläistä

Aikanaan Jetta teki yhden pentueen, josta piti tietenkin yksi jättää itselle, "Tove". Samoin Misty pyräytti pentueen ja siitäkin jätettiin yksi kotiin - "Pampula".

Tämä nuoriso oli sitten ahkerasti mukana leirikoirina ja koirattomien lasten harrastuskavereina. Tove oli varma juniorhandler -tyyppi, joka talutti monen nuoren junnuvoittoon. Pampula oli hassunhauska hömppä, joka oli aina valmis mihin tahansa.

Tyttären harrastuksesta tuli koko perheen harrastus.

Kainuun Kennelpiirin Nuorisojaosto tuli tutuksi sekä tyttärelle että äidille. Kerhotoiminta, leirit ja erilaiset koulutustilaisuudet tarjosivat lapselle turvallisen harrastusympäristön. Perheen äiti pääsi /"joutui" myös täysillä mukaan nuorisojaoston toimintaan, sillä vastuuhenkilö oli muuttamassa pois paikkakunnalta ja se tyhjä paikka oli jonkun täytettävä.
Äiti saatiin suostuteltua nuorisojaoston vetovastuuseen. Vapaaehtoispestin piti kestää vain vuoden, tai siihen saakka, kunnes sopiva henkilö siihen tehtävään löytyy. Homma osoittautui kuitenkin niin haasteelliseksi ja mielenkiintoiseksi, että se vei mennessään useiksi vuosiksi. Jopa niin mielenkiintoiseksi, että se antoi myös sysäyksen opiskella nuorisotyötä ja kasvatustiedettä.

Kiinnostus islanninkoiria kohtaan heräsi vähitellen. Perheen ensimmäinen islantilainen hankittiin keväällä 2003. Pitkään niin sanottujen turkkirotujen harrastajana ja trimmattavia koiria seuranneena halusimme tutustua alkukantaiseen rotuun. Halusimme koiran,  jonka kanssa voisi harrastaa monipuolisesti muutakin kuin koiranäyttelyitä. Pitkällisen harkinnan jälkeen roduksi valittiin islanninlammaskoira.

Olimme haaveilleet matkasta Islantiin. Siihen ei vain tuntunut tulevan mahdollisuutta. Koiraharrastajina meitä kiinnosti tietysti, että onkohan Islannissa kansalliskoiraa kuten meillä tämä "pikinokka" pystykorva. Pian selailimme kotisivuja, olimme tehneet löydön - islanninkoira oli olemassa.

Erityisesti meitä siinä vaiheessa viehätti sivujen teksti, jossa kerrotaan, että islanninkoira on mainio retkeilijän kaveri, nopea oppimaan, ja että se on erinomainen perhekoira. Kasvattaien kotisivujen kuvia katsellessa huomasi, että kuvaus koiran ilmeestä pitää paikkansa, se näytti olevan todella nauravaisen näköinen ja ystävällinen olemukseltaan.

Yhdistyksen kotisivuilta voit lukea enemmän rotumääritelmästä, koiran ulkoasusta ja luonteesta.

http://www.islanninkoirat.com/ajankindex2.html

Tarina jatkuu....