Sivonen Vuokko Tellervo
Käpykuja 15 D 16
88610 Vuokatti
040 848 9742
Tietoja kasvattajastaKasvattajalla on moniammatillinen koulutus, vahva osaaminen ja kokemus sekä työelämässä hoitoalalla, että 30 vuoden kokemus koiraharrastajana. Menestystä islanninkoirien 15-vuotisjuhlanäyttelyssä: * Haukkuneuvoksen Pytty parhaalle suomalaissyntyiselle nartulle kotimaisen jalostustyön kannustamiseksi. Kasvattajalla on koiriin liittyvää koulutusta:
Koulutuksista uusinta osaamista edustavat Salme Mujusen TOKO- viikonlopun täydennyskoulutus syysk 2009 ja koulutusohjaajakoulutus toukok. 2009 ja Eläinkoulutuskeskuksen Oppimispsykologian perusteet -koulutus, joka päättyi lokakuussa 2008. Ltd Cavessonin Koira tunnekasvatuksen työparina -koulutus (vuoden kestänyt koulutus 2006-2007). Koulutuksen myötä kasvattaja sai teoreettisen kansainvälisen viitekehyksen eläinten avulla tapahtuvan terapian ja tunnekasvatuksen työmenetelmälle, joka yhdistää toimintakokemusmenetelmien ja seikkailukasvatuksen periaatteet yhteistyön ja kommunikaation rakentamiseen koiran kanssa terapian, elämänhallintataitojen harjoittelun ja tunnekasvatuksen kokemukselliseksi tueksi. Koulutus antoi runsaasti progressiivisesti eteneviä harjoituksia kasvattajan työkalupakkiin ja selkeät pedagogiset/terapeuttiset raamit omaan henkilökohtaiseen viitekehykseen sovellettavaksi. Koulutus antoi kokemuksellisia tunnekasvatuksen työkaluja ja runsaasti kirjallista materiaalia, josta on hyötyä työskennellessä ilman koiraa tai koiran kanssa. Koulutus opetti soveltamaan aktiviteetteja eri asiakasryhmille ja opetti kouluttamaan koirasta työkäyttöön työparin. Kasvattaja osallistui ensimmäisenä suomalaisena kasvattajana yllä mainittuun koulutukseen. Mukana oli kennelin islanninlammaskoira Saagelin Flegda Fòa. Islanninlammaskoira osoittautui hyväksi koululaiseksi ja työkoiraksi tunnekasvatustyöhön. Koulutus päättyi syysk. 2007. Kasvattaja tunnekasvatuskoulutuksesta:"Toimiessani lasten leirien ohjaajana ja koulutusohjaajana koiraharrastajien kentällä, tunsin usein tarvetta lisätä tietotaitoani ihmisen ja eläimen välisestä viestinnästä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Halusin hankkia asiasta lisää teoriatietoa ja kehittää konkreettisia ohjaustaitoja, että voin toimia erilaisten harrastajaryhmien parissa koirien kanssa. Koiraharrastusyhdistykset järjestävät kursseja ja koirakouluja ns. tavallisille koiraharrastajille, kuten pentu-, arkitottelevaisuuskoulu. Näyttely- ja kilpailuharrastajille on omaa koulutusta. Koulutusryhmien vetäjille järjestetään koirankouluttajakursseja ja koulutusohjaajakursseja. Niiden tarkoituksena on antaa perustiedot koiran pitämisestä sekä valmiuden koiran kouluttamiseen ja ohjaamiseen. Koiraharrastajille tarkoitettujen koulutusten kautta en ole voinut kehittää niitä tunnetaitoja, joita lasten ja nuorten kanssa ohjaajana leireillä tarvitsen. Halusin vahvistaa vuorovaikutustaitojani ja perehtyä sosiaalisen älyn ja tunneälyn merkitykseen. Tarvitsen käytännöllisiä työkaluja itseni ja toisten ihmisten kohtaamiseen. Halusin perehtyä tunnekasvatusmalliin, joka ei ohjaa tunnetilojen muuttamiseen, vaan antaa työkaluja omien ja muiden tunteiden takana olevien viestien löytämiseksi. Koiran käyttö tunnekasvatuksen tukena on vielä uusi asia. Varsinaista koulutusta koiran käyttämisestä tunnekasvatuksen työparina ei aiemmin ole ollut saatavilla. Muutama pro gradu -tutkielma lemmikkieläimen merkityksestä ihmiselle on tehty." |