Mummo ja Kella

Kella, itseoppinut ”avustajakoira”      
7.-11.1.2010

Ei ehkä ensimmäiseksi tulisi mieleen, että islanninkoira voisi toimia pyörätuolilla liikkuvan avustajakoirana. Iloksemme olemme saaneet seurata syksyn ja kuluvan talven aikana, kuinka Kellan ja mummon yhteistyö toimii. Kaikki kolme koiraamme ovat hyväksyneet varauksettomasti pyörätuolilla liikkuvan 88 –vuotiaan äitini ja ottaneet sydämenasiakseen pitää huolta hänestä. Shelttimme Leevi paimentaa mummon liikkumista, välillä se huolestuu ja tulee ilmoittamaan, että ”nyt se mummo aikoo nousta seisomaan”. Alkusyksystä Leevi ei meinannut millään luottaa siihen, että äitini pääsee itsenäisesti siirtymään pyörätuolista vuoteeseen tai käymään omatoimisesti vessareissut. Vähitellen tilanne on rauhoittunut, Leevin huolestuneisuus on vähentynyt. Nyt se on hyväksynyt tilanteen aivan normaaliksi.

Kella issikkamme pitää mummolle seuraa jatkuvasti. Aika pian se huomasi, että tämähän tarvitsee apua! Mummo kutoo sukka ja Kella päivystää vieressä. Se nostaa pudonneen neulepuikon näppärästi ja juttelee pienellä äänellä leuka väpättäen pitkät tovit mummolle. Neuleisiin se ei koske, ei myöskään lankakeriin vaikka mieli kyllä ihan selvästi tekisi. Kuolla on pitänyt kuitenkin tökkiä lankakeriä ja tutkia, että onko lanka laadukasta villaa. Mummon tarvitsi vain sanoa, että ei ota – se on minun, ja langat ovat saaneet olla rauhassa.  Joutilaana ei Kella kuitenkaan katsele mummon kutomista. Eräänä päivänä ollessani tietokoneella työhuoneessa, mummo otti kutimensa ja alkoi tehdä käsitöitä. Kella pyöri mukanamme ja aikansa katseltuaan se kävi olohuoneesta hakemassa omasta lelulaatikostaan oman ”kutimensa”, paljon erilaisia narunpätkiä käsittävän pehmolelun ja asetti sen mummon jalkojen viereen, omien käpäliensä väliin ja alkoi nyplätä sitä. Äitini sanoi, että se tekee saman aina kun hän ottaa käsityönsä esille ja aloittaa neulomisen, Kella aloittaa myös.

Lukeminen on myös mummon ja Kellan yhteinen harrastus. Kun mummo alkaa lukea sanomalehteä keittiön pöydän äärellä, Kella ottaa lehtilaatikosta mainoksen tai vanhan sanomalehden ja alkaa tehdä siitä selvää. Tämä toistuu myös aina samalla tavalla.

Pyörätuolin vetäminen Kellasta olisi ollut mukavaa puuhaa.  Se oli suorastaan riemuissaan huomatessaan että tämähän liikkuu, kun vedän tuosta rätistä. Mummo ei raskinut kuitenkaan antaa sen kiskoa, koska hänen mielestään Kellan hampaat kärsivät. Näyttäisi siltä, että Kella olisi helposti opetettavissa siirtämään tarvittaessa pyörätuolia.

Kellan ja mummon juttutuokiot ovat hauskaa katsottavaa. Kumpi tahansa voi aloittaa jutustelun. Se onnistuu vaikka huoneesta toiseen. Esim. tilanne jossa Kella oli kammarin sängyllä ja mummo pyörätuolissa olohuoneessa, välissä vielä eteiskäytävä. Kella oli istunut, seurannut mummon liikeitä ja aloittanut pienellä äänellä kammarista, jolloin äitini oli pyörähtänyt katsomaan olohuoneesta, että mitä koira hommaa. Kella oli vain katsoa napittanut, jutustellut matalalla äänellä ja mummon sanottua, aivan hiljaa vain suun liikkeillä, että älä vain hauku, se oli vielä vastannut ja kääntynyt katsomaan ikkunasta. Mummo sanoi, että hänelle tuli sellainen olo, että se oli ikään kuin se olisi kysynyt häneltä jotakin.

Ollessamme Kajaanin Tamminäyttelyn junior-handler –kilpailua katsomassa lauantaina, islanninkoiramme olivat äitini seurana kotona. Kehät olivat myöhässä ja viivyimme aika pitkään. Ilmeisesti Kella alkoi kyllästyä odottelemaan, koska se oli asettunut istumaan mummoa vastapäätä, katsoa napittanut suoraan silmiin ja alkanut marmattaa. Mummo oli kysynyt, että onko sinulla ikävä, se oli ollut ensin vähän aikaa hiljaa ja sitten se jutustellut omalla ihmeellisellä ääntelyllään vastauksensa. Tovin olivat kuulemma aiheesta keskustelleet. Äitini ihmettelee kovasti Kellan taitoa keskustella, hän sanookin, että eivät varmasti usko kun hän kertoo näitä kokemuksia naapureilleen sitten kun hän pääsee palaamaan omaan kotiinsa.

Eräänä päivänä mummolla putosi rahapussista kaksi kolikkoa, toinen yhden- ja toinen kahden euron. Olin Kellan kanssa keittiössä ja mummo oman kammarinsa ovella. Sanoin heti, että nyt testataan! Sanoin myös mummolle, että älä yritä itse nostaa kolikoita. Kellalle sanoin, että mene mummolle avuksi. Koira lähti ja menin sen mukana. Osoitin sormella kolikoita ja annoin vihjesanan ”ota”. Ja toden totta! Kella poimi kolikot yksitellen ja antoi ne käteeni.

Äitini on ”joutunut” olemaan evakossa omasta kodistaan putkiremontin vuoksi. Meille tämä on ollut onni, ilo ja tilaisuus saada pitää häntä luonamme!